Dokumentaristi, jonka filmeihin ihmiset haluavat.

Brittiläinen, Suomessakin tunnettu dokumenttiohjaaja Kim Longinotto (s. 1952) sai marraskuun alussa arvostetun, dokumenttielokuvan edistämiselle omistautuneen Grierson Trustin palkinnon elämäntyöstään. Palkinnon johdosta häntä haastateltiin, jälleen kerran, Guardianiin

Dokumenttien rahoittamishankaluuksien lisäksi Longinotto puhuu myös henkilökohtaisista asioistaan - rankimmillaan raiskatuksi tulemisesta - mikä tuntuu erityisesti sopivan dokumentaristille, jonka filmeissä ihmiset ovat hyvin avoimia. Longinottolle luonteenomaiselta vaikuttaakin luottamuksen saavuttaminen. Hän sanoo, että kaikkialla, missä hän on kuvannut, ihmiset ovat halunneet mukaan filmiin.

Longinottosta voikin sanoa, että hän ihan klassisella tavalla antaa äänen niille, joita harva on halunnut kuunnella. Hän ei tee elokuviaan varsinaisesti taiteellisista intohimoista, vaan häivyttää itsensä näkymättömiin tuodakseen henkilönsä mahdollisimman liki katsojaa. Tästä syystä hänen dokumenttinsa käsivarakuvauksesta huolimatta paradoksaalisesti näyttävät fiktiofilmeiltä.

Longinotto puhuu myös suhteestaan televisioon, jota hän sanoo monien dokumentaristien suotta väheksyvän. "Televisio on elämäni nautinto, Olen riippuvainen."

Voit lukea haastattelun tästä, ja tästä pääset Grierson Trustin sivuille.

Alla voit katsoa Longinotton viimeisimmän dokumentin trailerin: